torstai 13. lokakuuta 2016

Habitare 2016



Herätyskello soi ja avaan silmät. Hetken loikoilen sängyssä kunnes päätän unihiekat silmissä laahustaa keittiöön. Otan kupillisen kahvia ja tunnen pientä jännitystä. Tänään lähdemme luokan kanssa Habitare-messuille Helsinkiin. Puen, meikkaan ja sidon hiukset ponnarille. Kello on 7:30, aika lähteä kävelemään koululle päin.

Kun saavun perille, bussi odottaakin jo kadun varrella. Haen vielä matkajuotavaa kahviosta ja hyppään kyytiin. En ole ikinä aikaisemmin käynyt messuilla, joten tiedä yhtään mitä odottaa.

Matka kuluu rattoisasti, vaikka vähän kyllä väsyttää. Otin mukaani viikko sitten aloittamani kirjan ja äkkiä koululta lähdettyämme olinkin täysin uppoutunut kirjan maailmaan. Melkein harmitti ku opettaja kirjaimellisesti karjaisee etupenkiltä, että olemme perillä.
Bussista pois päästyäni lähden kävelemään muiden luokkalaisten kanssa messukeskuskseen. Messukeskuksessa jakaannuimme ryhmiin ja lähdimme kiertelemään.

Voi sitä ihmetyksen ja ihastuksen määrää. Mitä kaikkea siellä olikaan ja miten paljon. Tuksuja, toinen kauniinpia kojuja, valoja ja ääniä. Tuntui kuin olisi ollut toisessa maailmassa.

Olimme messuilla noin neljä tuntia ja aika kului nopesti. Kun olimme kiertäneet kaikki kojut ja kuvanneet koulutehtävää varten mielenkiintoisia esillepanoja, kojuja ja julisteita, jäi aikaa vielä palata muutamalle kojulle uudelleen tekemään ostoksia.
 Minä olin taivaassa sillä messuilla monen metrin mitalla pöytiä ja pöydillä oli kirjoja - kaikki kaksi euroa kappaleelta! Onneksi budjetti oli rajallinen, sillä muuten olisin tarvinnut paluumatkalla bussista toisen paikan, ihan vain kirjoja varten.

Päivä oli mukava, mielenkiintoinen ja inspiroiva. Aijon ehdottomasti mennä messuille uudelleen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

                                    Tässä osa ottamistani kuvista :)












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti